Magneettimittari
Julkaistu: 25 heinäkuun, 2012 Kategoria(t): Linkit, Tavarat | Tags: keittiö, omistaminen, sälä 2 kommenttiaHei! Blogi on muuttanut osoitteeseen arkijarki.net. Alla oleva postaus löytyy sieltä, samoin kuin muutenkin aiemmat tekstit. Tämä blogi ei enää päivity. Arkijarki.net sen sijaan päivittyy monta kertaa viikossa. Tule sinne!
********
Törmäsin todella kiehtovaan tutkimukseen. Kalifornialaisessa UCLA:n yliopistossa seurattiin monen vuoden ajan 32 keskiluokkaisen lapsiperheen elämää. Seuranta oli todella intensiivistä, perheiden elämä otettiin lähestulkoon kirjaimellisesti suurennuslasin alle. Vuosien tutkimustyön tuloksena on syväluotaavaa analyysiä siitä, miten amerikkalainen keskiluokka käyttää aikansa ja rahansa – ja mitä he omistavat. Yksi johtopäätös oli yli muiden: tavaraa on paljon ja sitä tulee koko ajan lisää.
Tutkijat tekivät yhden merkillisen havainnon: jääkaapin ovessa oleva määrä tavaraa korreloi suoraan sen kanssa, miten paljon tavaraa kyseisestä taloudesta muuten löytyi. Mitä suurempi pinta-ala ovesta oli magneettien, muistilappujen, piirustusten, lukujärjestysten ja ties minkä kaman peitossa, sitä suuremmasta ”roinatoleranssista” se kertoi. Tutkimuksen mukaan keskiluokkaisen amerikkalaisen jääkappin ovessa on noin 52 erillistä objektia. Huipputapauksessa jääkaappia peitti 166 kappaletta kaikenlaisia asioita, eikä oven pinta-ala enää riittänyt, vaan magneetit olivat levinneet myös jääkapin seinustalle.
Olisipa hauska tietää, miten asia on Suomessa! Puhtaasti fiilispohjalta arvioiden sanoisin, että tulokset olisivat luultavasti hyvin samansuuntaisia. Meidän jääkaapin ovessa on tällä hetkellä kaksi magneettia. Niillä oveen on kiinnitetty yksi postikortti ja kaksi piirustusta. Yhteensä viisi esinettä, eli noin 10% amerikkalaisesta keskiarvosta. Tuntuu siltä, että määrä korreloi muun roinan kanssa varsin hyvin. Toisaalta tähän vaikuttaa se, että olen tietoisesti välttänyt kasaamasta kaapin oveen tätä enempää tavaroita. Nämäkin esineet siirtyvät ajan myötä muihin arkistoihin, ja oveen tulee jotain muuta.
Jääkaappi on kätevä paikka säilöä informaatiota, jonka haluaa olla jatkuvasti esillä. Tutkimuksessa kuitenkin huomattiin, että useimmiten informaatio oli vanhentunutta. Vanhoja listoja ei siis ollut otettu pois, vaan niiden päälle oli vain kiinnitetty uusia. Jos kaipaa keittiöönsä visuaalista selkeyttä, jääkaapin ovi on siis hyvä paikka aloittaa. Ainakin jos tätä tutkimusta on uskominen.
Tässä linkki artikkeliin, jossa kerrotaan tutkimuksesta enemmän (englanniksi).
Tavaroiden karsiminen
Julkaistu: 17 heinäkuun, 2012 Kategoria(t): Raivaaminen, Tavarat | Tags: päätöksenteko Jätä kommenttiBlogiini tullaan usein googlen kautta. Tavaroiden karsiminen on yksi suosituimmista hakusanoista. Olen mietiskellyt tätä aihetta ja mitä siitä haluaisin sanoa. Karsiminen viittaa siihen, että jotakin on liikaa. Koska hakusanana on aina tavarat (tai joskus roina), veikkaan että kyse on jonkinlaisesta yleisfiiliksestä, ei jostain tietystä tavararyhmästä. Ilmeisesti monia vaivaa tunne, että kaikkea on liikaa.
Kokemukseni mukaan tavaroiden karsiminen sillä perusteella, onko jokin esine tarpeellinen, voi olla vaikeaa. Tarpeellisuus on hyvin rationaalinen lähtökohta, ja usein tuntuisi luontevalta lähteä siitä liikkeelle. Mutta tarpeellisuus ei aina anna selkeitä vastauksia. Ensinnäkin voi olla vaikeaa päättää, onko jokin tarpeellinen vai ei. Mistä tietää, kuinka monta paitaa, kulhoa tai vanhaa postikorttia ihminen tarvitsee? Toiseksi tarpeettomistakin esineistä voi olla iloa – esimerkiksi monet koriste-esineet eivät ole elämisen kannalta tarpeellisia, mutta ne ilahduttavat mieltä. Toisaalta voi olla vaikea luopua jostain esineestä, koska periaatteessa sitä saattaisi tarvita vielä, mutta samaan aikaan härveli vie tilaa ja harmittaa.
Siksi toinen, mielestäni yhtä hyvä lähestymistapa on kysyä itseltään, pidänkö tästä esineestä? Jos tavaroita pitää karsia, se kertoo siitä ettei niistä ainakaan ole puutetta. Silloin on ihan relevanttia miettiä, tuottaako joku esine iloa ja mielihyvää, vai ei. Autoin viikonloppuna ystävääni organisoimaan lastenhuonetta uuteen järjestykseen. Vaatekaappeja täyttäessä oli luontevaa samalla karsia niiden sisältöä. Ystäväni jäi pyörittelemään erästä paitaa kädessään – pitäisikö se säästää vai laittaa pois? Periaatteessa ihan sopiva ja ehjä, ehkä se pitäisi säästää… mutta hetken mietittyään ystäväni totesi, ettei ollut koskaan pitänyt paidasta ja nakkasi sen saman tien kierrätyspussiin. Minusta se oli juuri oikea valinta. Lapsilla oli vaatteita yllin kyllin, joten olisi ollut turhaa säästää paitaa, josta ei pidä ja jota ei tarvita. Ystäväni karsi vaatteita myös sillä perusteella, olivatko ne tarkoituksenmukaisia: liian pienet ja resuiset pantiin pois.
Kaappeja järjestäessämme pohdin, että samoja periaatteita voi noudattaa minkä tahansa tavaroiden karsimisessa. Oikeastaan koko homman voi kiteyttää kahteen kysymykseen:
- Pidänkö tästä?
- Toimiiko se?
Jos vastaus kumpaan tahansa kysymykseen on ei, on kyseessä todennäköisesti esine, josta voi luopua hyvällä omallatunnolla. Tietysti on yksittäistapauksia, jolloin ei-vastaus ei vielä suoraan johda roskakoriin. En esimerkiksi liiemmin pidä sadetakistani, mutta se toimii ja on ainoa kappale, joten en aio luopua siitä vielä hetkeen. Sen sijaan kenkäprojekti nosti esiin kenkiä jotka periaatteessa toimivat mutta joista en pitänyt, sekä kenkiä joista kyllä pidän mutta jotka eivät enää toimi. Tässä tapauksessa molemmat saavat mennä, sillä kenkiä minulla riittää.
Tämä on niin hyvä aihe, että taidanpa kirjoittaa siitä vielä lisääkin. Mutta tässä muutama ajatus näin alkuun sille joukolle, joka on halunnut lukea nimenomaan tavaroiden karsimisesta.
Poissa silmistä, poissa mielestä – siis mökillä
Julkaistu: 26 kesäkuun, 2012 Kategoria(t): Tavarat | Tags: kesämökki Jätä kommenttiTavaroista luopuminen on tunnetusti vaikeaa, mutta suomalaiset ovat keksineet ongelmaan luovan ratkaisun. Nimittäin kesämökit. Kesämökit ovat loistava paikka säilöä sellaisia tavaroita, joita ei oikeastaan tarvitse, mutta joita ei raatsi heittää poiskaan. Kesämökillä tavaroiden oikeastaan kuuluukin olla kuluneita ja kulahtaneita, kenties hieman rikkikin. Se ei haittaa koska sehän vain luo oikeaa tunnelmaa.
En tiedä onko missään muussa kielessä vastinetta käsitteelle ”mökkivaatteet”. Mutta kaikkihan tietävät mistä on kyse – virahtaneita t-paitoja, ikivanhoja tikkitakkeja, rönttöhousuja, mainoslippiksiä ja aavistuksen vuotavia kumppareita. Voisi puhua myös ”mökkilukemistosta” – vanhoista aikakauslehdistä, dekkareista ja sekalaisista pokkareista, jotka kaikki ovat lukeneet moneen kertaan. Epäilemättä on olemassa myös ”mökkiastioiden” ja ”mökkilelujen” kategoriat, ja varmasti monia muitakin.
Oikeastaan tässä on ihan järkeä. Kysehän on eräänlaisesta kierrätyksestä, jossa omia tavaroita kierrätetään itselle toissijaiseen käyttöön silloin, kun tilalle on hankittu jo jotain uutta. Ja kyllähän ne hieman kuhmuiset mukit todella tuovat sitä omaa tunnelmaa kesäkeittiöön. Kyseenalaistaisin homman siinä vaiheessa, kun mökille kuskataan tavaraa, jota siellä ei oikeasti tarvita tai joka on niin rikki, ettei sitä voi käyttää.
Jos tunnistat itsessäsi impulssin säästää joku roinaksi luokiteltava esine siksi, että senhän voi viedä mökille, mieti vielä uudestaan. Kesämökin vintin nurkkaan tungettu rikkinäinen matkalaukku ei varsinaisesti ole hävinnyt minnekään, se on vain muuttanut uuteen paikkaan asumaan. Jos pystyt heti kuvittelemaan tilanteen, jossa vanhasta tavarasta on mökillä iloa tai hyötyä, on tavaran säästäminen perusteltua. Jos taas ei heti tule mieleen, mitä käyttöä sille vanhalle matkalaukulle olisi siellä kesämökillä, on parempi jättää se viemättä. Samaan tapaan mökkiromppeitakin kannattaa välillä karsia. Vanhimmat vuosikerrat voi käyttää sytykkeiksi, ja ehkä ne vuotavimmat kumpparitkin voi joskus uusia. Sillä tavalla mökille mahtuu tulevinakin vuosina, eikä kesäpaikka muutu vaivihkaa kaatopaikaksi.
Lainaksi vai omaksi
Julkaistu: 11 kesäkuun, 2012 Kategoria(t): Shoppailu, Tavarat | Tags: CD-levyt, DVD, kirjat, omistaminen Jätä kommenttiKirjojen kierrätys tuntuu olevan monilla mielessä, ainakin siihen liittyvillä hakusanoilla blogiin tullaan yllättävän usein. Kuten aiemmin totesin, kirjoista voi olla hankalaa päästä eroon. DVD-levyjen kohdalla tilanne voi olla helpompi (en ole itse yrittänyt niitä myydä joten tämä perustuu omaan arvaukseeni) mutta CD-levyt eivät taida käydä kovin hyvin kaupaksi. Looginen johtopäätös tästä on, että uusien ostamista kannattaa harkita tarkkaan.
Kirjojen, elokuvien ja musiikin lataaminen digitaalisessa muodossa ratkaisee osan ongelmasta, koska fyysistä esinettä ei tarvitse sijoittaa minnekään. Suomessa on myös erinomainen kirjastoverkosto, jota täydentää kaupalliset leffavuokraamot. Elokuvia voi vuokrata suoraan netistä ja Spotifysta voi kuunnella musiikkia mielin määrin. Toisin sanoen kaikkea ei tarvitse omistaa, sillä vaihtoehtona on lainaaminen tai vuokraaminen.
Toisaalta ainakin itse luen mieluiten oikeaa kirjaa sähköisen sijasta, ja olen niin antiikkinen, että kuuntelen mielelläni musiikkiakin levysoittimella. Tykkään myös kovasti kirjojen ja levyjen ostamisesta, kirjakaupoissa haahuilu on lempipuuhaani. Yritän silti olla ostamatta kaikkea kivaa mikä tulee vastaan. Käytännössä ostamiselle on yksi selkeä kriteeri: haluanko lukea, kuunnella tai katsella tätä monta kertaa? Jos vastaus on kyllä, ostan hyvällä omalla tunnolla. En siis ikinä osta levyjä tai DVD-elokuvia sokkona, vaan olen aina tutustunut sisältöön ensin jossain muualla. Kuulun siis siihen ihmisryhmään, joka voi katsoa elokuvia uudestaan ja uudestaan. Kirjoja ostan samalla periaatteella, sillä luen myös samoja kirjoja moneen kertaan. Toinen pätevä syy ostaa kirja on se, että syystä tai toisesta haluan vain ehdottomasti omistaa kyseisen kirjan. Hyllyssäni on siis kirjoja, joiden omistamisesta tulee hyvä fiilis, joita haluan lukea monta kertaa sekä vielä sellaisia, joihin palaan silloin tällöin hyvästä syystä. Jälkimmäiseen ryhmään kuuluvat mm. keittokirjat, harrastekirjat ja ammattiin liittyvät kirjat.
Tällä systeemillä (ja säännöllisellä karsimisella) omaisuuden määrä pysyy aisoissa. Ja tämän postauksen idea syntyi siitä, että postiluukusta kolahti lähetys Amazonista, sisällään DVD jota olen todella odottanut. Joten nyt aion nauttia pari tuntia hyvästä elokuvasta – kuulemiin!
Mutta se maksoi ihan hirveästi!
Julkaistu: 8 kesäkuun, 2012 Kategoria(t): Shoppailu, Tavarat | Tags: omistaminen, päätöksenteko 3 kommenttiaHei! Blogi on muuttanut osoitteeseen arkijarki.net. Alla oleva postaus löytyy sieltä, samoin kuin muutenkin aiemmat tekstit. Tämä blogi ei enää päivity. Arkijarki.net sen sijaan päivittyy monta kertaa viikossa. Tule sinne!
********
Virheostos. Mikä voisi olla vielä pahempaa? Kallis virheostos.
Virheostoksista on vaikea luopua, etenkin jos niistä on tullut maksaneeksi paljon. Ajatuskulku menee jotenkin niin, että koska maksoin tuosta niin paljon, en voi heittää sitä pois. Miksi? Koska silloin rahani menevät kankkulan kaivoon. Olen tullut tuhlanneeksi johonkin, mitä en oikeastaan tarvitse tai halua, ja siitä on hieman huono omatunto. Mutta jos luovun tavarasta, luovun samalla rahoistani. Pitämällä kiinni ostoksesta minulla on sentään jotain, vaikka en pidäkään siitä.
Uskoisin, että moni tunnistaa em. logiikan. Tavallaan ajatus on järkevä, mutta samalla se tuottaa harmia. Virheostos muistuttaa ikävistä asioista: en osannut valita oikein. Annoin kenties jonkun muun vaikuttaa ostopäätökseeni ja tulin ostaneeksi jotain, mitä en oikeastaan olisi halunnut. Ostin jotain, minkä toivoin tekevän minut onnelliseksi/hoikaksi/suosituksi/paremmaksi ihmiseksi/joksikin, mitä en oikeastaan ole. Ostin tyydyttääkseni jotain muuta tarvetta. Ostin harkitsemattomasti. Ostin vain ostaakseni jotain. Ja niin edelleen, listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Ydin on joka tapauksessa siinä, että niin kauan kun virheostos löytyy kaapista, se tuo aina mieleen jotain negatiivista ja tekee jopa syyllisen olon.
Minusta meidän pitäisi keskittyä sellaisiin asioihin, jotka parantavat oloa, eivät huononna sitä. Siksi virheostoksista luopumista kannattaa vakavasti harkita. Etenkin niistä kalliista luopumista. Kun tavaraa ei enää ole, se ei enää muistuta epäonnistuneesta rahankäytöstä. On tietysti totta, että sinne ne rahat sitten menivät, mutta toisaalta niinhän ne olivat menneet jo silloin, kun virheostos vielä kummitteli käyttämättömänä kaapissa. Mikään ei siis ole muuttunut paitsi se, että itsellä on todennäköisesti jälkeenpäin paljon kevyempi mieli. Jos ostos on ollut hyvin kallis ja lähes käyttämätön, sen voi todennäköisesti myydä eteenpäin. Epäilemättä jossain on ihminen, joka haluaisi omistaa juuri sellaisen esineen tai tavaran. Toisen virheostos on toisen löytö.
Vara-varasto
Julkaistu: 8 toukokuun, 2012 Kategoria(t): säilytys, Tavarat | Tags: varasto Jätä kommenttiLoppuuko tila kesken? Ainahan voi vuokrata lisää varastotilaa. Tosin se ei varsinaisesti ratkaise itse ongelmaa, eli sitä että tavaraa on liikaa. Sen sijaan ylimääräiset tavarat tulevat entistäkin kalliimmiksi.
USAssa kodin ulkopuoliset varastot ovat valtava bisnes, eikä ihme – melkein 10% amerikkalaisista säilyttää tavaroitaan maksullisessa pienvarastossa, ja määrä kasvaa jatkuvasti. Sama ilmiö on vähitellen rantautumassa Suomeenkin. Hesari uutisoi aiheesta viime sunnuntaina (HS 6.5.2012 /A 14). Helsingissä on tarjolla varastotilaa moneen lähtöön vaihtelevin hinnoin ja palvelutasoin.
On tilanteita jolloin ulkopuolisen varastotilan vuokraaminen on järkevää. Esimerkiksi silloin kun tavarat pitää saada väliaikaisesti säilöön remontin tieltä tai kun on muuttamassa pois paikkakunnalta määrätyksi ajaksi. Tiiviisti pakatut tavarat menevät hämmästyttävän pieneen tilaan. Hieman tavarasta ja huonekaluista riippuen noin 10% asunnon pinta-alasta riittää varastotilaksi. Käytännön esimerkki: olen itse todistanut, kuinka hieman yli 60 neliön asunto pakattiin viiden neliön varastoon.
Sitten on tilanteita, joissa – anteeksi nyt vain – on mielestäni älytöntä vuokrata lisää varastotilaa. Silloin kun omat varastot, vintit ja kellarikomerot ovat täyteen sullottuja, mutta lisää varastotilaa olisi silti saatava, pitäisi jonkun hälytyskellon soida. Mihin sitä kaikkea tavaraa tarvitaan? Maksullisessa varastossa tavarat ovat aina melko hankalasti saavutettavissa. Niitä ei saa sieltä käyttöön hetken mielijohteesta. Käytännössä vuokraaja maksaa siitä, että saa omistaa tavaroita, joita ei koskaan käytä.
Jos kyse ei ole akuutista ja väliaikaisesta säilytystarpeesta, vuokravaraston hankkimista kannattaa todella harkita. Oman kellarin, vintin tai autotallin raivaus saattaa yllättäen tarjota saman verran ilmaista säilytystilaa. Jos ei tarkasti edes muista, mitä oman varastotilan takahyllyissä piilee, se kannattaa selvittää ennen kuin alkaa maksaa uudesta varastostosta. Kenties niistä Valittuista Paloista vuodelta -86 voikin jo luopua.
EDIT: Unohdin mainita, että tämän päivän Hesarissa oli vielä pikku-uutinen siitä, että myös noissa sinänsä siisteissä ja kuivissa pienvarastoissa voi olla koita. Joten jos varastoitte vaatteita, pakatkaa aina huolella!
Kirjojen kierrätys
Julkaistu: 3 toukokuun, 2012 Kategoria(t): Kierrätys, Raivaaminen, Tavarat | Tags: kirjat Jätä kommenttiHei! Blogi on muuttanut osoitteeseen arkijarki.net. Alla oleva postaus löytyy sieltä, samoin kuin muutenkin aiemmat tekstit. Tämä blogi ei enää päivity. Arkijarki.net sen sijaan päivittyy monta kertaa viikossa. Tule sinne!
********
Olen yrittänyt selvittää, miten kirjoista pääsisi kestävällä tavalla eroon. Tapoja on monia, mutta etukäteen kannattaa varautua siihen, että kirjojen käyttöarvo on yleensä suurempi kuin niiden jälleenmyyntiarvo. Hintaan vaikuttaa paitsi kunto, myös kysyntä.
1. Myy
Kirjoja voi viedä joko antikvariaatteihin myytäväksi, tai sitten niitä voi yrittää myydä itse. Useimmat divarit eivät kuitenkaan automaattisesti ota vastaan mitä tahansa kirjoja, saati sitten maksa niistä. Vanhojen tietosanakirjojen, kartastojen yms. markkinat ovat varsin pienet. Parempi menekki on uusilla kirjoilla ja bestsellereillä.
Itse kirjoja voi kaupata esim. kirpputoreilla. Muista kuitenkin realistinen hinnoittelu, jos todella haluat päästä teoksista eroon. Mieti, kuinka paljon olisit itse valmis maksamaan vanhasta kirjasta? Netistä löytyy myös kirjakirpputori. Tästä ei itselläni ole mitään kokemusta, joten en osaa sanoa miten hyvin palvelu toimii. Jos olet käyttänyt sivustoa, olisi kiva kuulla kokemuksia!
Oppikirjoilla voi olla hiukan parempi menekki. Mm. Suomalainen Kirjakauppa ostaa käytettyjä lukiokirjoja.
2. Lahjoita
Ylivoimaisesti helpointa on antaa kirjoja ilmaiseksi. Jokunen vuosi sitten perkasin oman hyllyni, tein ylimääräisistä listan ja lähetin sen kavereille. Jaoin kirjat pois siinä järjestyksessä, kuin joku ilmoitti tietyn kirjan haluavansa. Kirjoja voi viedä myös kierrätyskeskuksiin ja SPR:n Konttiin. Jotkut kirjastot ottavat pieniä määriä vastaan käytettyjä kirjoja. Helsingissä Itäkeskuksen kirjastossa on tällainen hylly. Voit myös kysellä, olisiko kirjoille käyttöä paikallisissa kouluissa tai muissa organisaatioissa – mitään kaikenkattavaa systeemiä ei tietääkseni ole olemassa, mutta kysymällä saattaa löytää halukkaita ottajia.
3. Vastuullisesti roskiin
Kirjat voi laittaa paperikeräykseen, mutta kannet pitää repiä sitä ennen irti. Ne taas voi laittaa energiajätteeseen.
4. Luovia ratkaisuja
Jos kirjojen tuhoaminen ei hirvitä, vanhoja kirjoja voi käyttää askartelumateriaalina. Olen nähnyt mm. vanhoista kirjoista tehtyjä lampunjalkoja (ei niin karsea hökötys kuin voisi kuvitella). Antikvariaatti Sofia tekee vanhoista kirjojen kansista mm. muistikirjoja.
Periaatteessa tykkään myös Bookcrossing-ideasta. Tosin en ole varma, miten ekologista on dumpata puolet kirjahyllystään pitkin puistoja? Lisää hyviä ideoita voi jakaa kommenttilaatikossa!
Mutku se on mun
Julkaistu: 24 huhtikuun, 2012 Kategoria(t): Tavarat | Tags: omistaminen Jätä kommenttiTämän aamun Hesarissa oli hauska pieni juttu siitä, miten omistaminen lisää tavaran arvoa silmissämme (HS D-osa s.2 /24.4.12). Siinä kerrottiin psykologi Dan Arielyn tekemästä kokeesta, jossa opiskelijoiden keskuudessa arvottiin lippuja koripallo-otteluun. Sitten hän kysyi niiltä, jotka olivat jääneet ilman, paljonko he olisivat valmiita maksamaan lipusta. Sopiva hinta asettui n. 170 dollarin tienoille. Sitten hän kysyi liput voittaneilta, paljostako he olisivat valmiita myymään lippunsa. Vastaus oli keskimäärin 2400 dollaria. Lipun omistajat arvioivat omaisuutensa siis noin 14-kertaiseksi sen todelliseen markkinahintaan nähden.
Samassa jutussa mainitaan, että erityisesti asunnon myynti aiheuttaa saman ilmiön. Ei mikään ihme, sillä myynnissähän on koti, eikä pelkkä asunto. Siksi käypä markkinahinta tuntuu myyjästä suorastaan epäoikeudenmukaiselta. Mutta omistusvaikutus aktivoituu minkä tahansa tavaran kohdalla. Ilmiötä voi välttää siten, että ennen kuin lähtee kirpparille tms. myymään tavaroitaan, tekee hieman taustatyötä, mitä vastaavasta tavarasta yleensä pyydetään. Tai pyytää rehelliseksi tunnetun ystävän auttamaan hinnoittelussa. Ja sitten vaan karaisee mielensä kestämään sen tosiasian, että vanha rakas lempipyjama näyttää vieraan silmissä vain kulahtaneelta pyjamalta.
Olen kirjoittanut aiheesta aiemmin täällä.
Aarteet: etsintä ja säilytys
Julkaistu: 18 huhtikuun, 2012 Kategoria(t): Tavarat Jätä kommenttiVaikka olenkin sitä mieltä, että kaikesta turhasta voi luopua, ei kaikkea silti ole tarvis heittää pois. Kaikilla meillä on tavaroita, jotka eivät varsinaisesti ole tarpeellisia, mutta joita ei raatsi laittaa menemään. Sanon niitä aarteiksi. Ne ovat tavaroita, johin liittyy vahva tunnelataus, jotka muistuttavat jostain mukavasta tai jotka ovat muuten vaan rakkaita.
Mistä aarteet tunnistaa? Ainakin siitä, että niitä kohtelee hyvin. Joskus aarteita säilytetään muistoksi seuraaville sukupolville. Joskus taas aarteet ovat esillä, jotta muutkin voisivat niitä ihailla (esim. kokoelmat). Usein ne ovat esillä vain omaksi iloksi (esim. matkamuistot). Aarteisiin liittyy pelkästään hyviä fiiliksiä. Jos asunto uhkaisi jäädä tuhotulvan alle, aarteet olisivat pelastettavien tavaroiden joukossa. Jos joku tavara on tungettu vintin viimeiseen nurkkaan, epäilen vahvasti että se on Todellinen Aarre. Filosofiani mukaan tärkeät esineet saavat arvonsa mukaisen kohtelun. Jos altistaa jonkin ”aarteen” tuhoutumiselle, kannattaa kyseenalaistaa sen todellinen arvo. Onko kyse sittenkin roinasta, jota säilytetään vanhasta muistista?
On aiheellista harkita, kuinka monta samankaltaista tavaraa muodostavat aarteen. Ymmärrän hyvin, että esim. lastenvaatteita tai piirroksia on mukava säilyttää muistona vauva-ajoista, mutta onko tarpeellista säilyttää jokaikistä sukkaa ja bodya? Toimiva vaihtoehto on valita joukosta ne söpöimmät ja tärkeimmät, ja laittaa loput kierrätykseen. Sama koskee kokoelmia. Jos kokoelma tuntuu paisuvan yli äyräidensä, voisi harkita haluaako jokaista esinettä pitää esillä yhtä aikaa, vai laittaisiko esille vain hienoimmat ja harvinaisimmat yksilöt, ja sitten asianmukaiseen säilytykseen ne loput.
Kukaan ulkopuolinen ei voi määritellä, mitkä esineet kuuluvat aarteisiin ja mitkä eivät. Usein aarteiden rahallinen arvo on hyvin pieni. Esimerkiksi isoäidilläni on tallessa hänen oman äitinsä hääpuku. Sillä on tuskin mitään rahallista arvoa, mutta minusta on hienoa, että se on säilynyt liki sata vuotta, ja että sitä saavat tulevatkin sukupolvet ihailla. Joku toinen vaalii vinyylilevyjen kokelmaansa, kolmas rakastaa ruotsinlaivalta ostettua posliininorsua. On aivan sama, mistä esineestä on kyse – olennaista on, että se on omistajalleen tärkeä.
Aarteiden idea on siinä, että ne haluaa pitää hyvässä tallessa, ehjänä ja puhtaana. Siksi säilytysratkaisun täytyy olla tarkoituksenmukainen. Jos kyse on vaatteista, huolehdi siitä etteivät ne homehdu tai joudu koiden syömiksi. Suojaa papereita haalistumiselta, kosteudelta sekä lämpötilanvaihteluilta, jotka voivat koitua tuhoisiksi. Jos kyse on vanhoista tallenteista, kuten kaitafilmeistä ja VHS-kaseteista, ne kannattaa siirrättää digitaaliseen muotoon. Sama koskee vanhoja valokuvia.
Syö, juo, polta
Julkaistu: 13 huhtikuun, 2012 Kategoria(t): Lahjat, Tavarat | Tags: lahjat Jätä kommenttiHaa, raflaava otsikko, eikö totta? Kyse on tuliaisista. Mitä viedä, kun menee kylään? Kohtelias vieras miettii tuomisensa niin, ettei siitä tule lahjan saajalle riippakiveä. Hyvä tuliainen menee sujuvasti kurkusta alas, haihtuu savuna ilmaan tai kuihtuu itsekseen roskiskuntoon.
Perinteinen lahja uuteen kotiin on leipää ja suolaa. Intohimoiselle karppaajallekin voi viedä korkealaatuista gourmet-suolaa. Itsetehdyt sämpylät ovat tietysti mahtava tuliainen, mutta kaupasta ostetut ovat melkein yhtä hyviä. Tai miksei veisi hedelmiäkoria tai torilta mansikoita? Hyvä idea on kysyä suoraan illan emännältä tai isännältä, mitä ruokaa voisi tuoda.
Juomapuoli riippuu tietysti vastaanottajasta, mutta usein viinipullo tai muu vastaava on korrekti tuliainen. Hyvä vaihtoehto voi olla laadukas tee tai kahvi.
Kynttilät ovat klassinen tuliainen. Tässä tosin piilee riski – onko lahjan saajalla tapana poltella kynttilöitä? Olen itse viime aikoina tullut siihen tulokseen, että en ole kynttiläihmisiä. Tavallaan haluaisin olla sellainen kodinhengetär, joka iltojen pimetessä sytyttelee kynttilöitä tuomaan tunnelmaa hämärään. Todellisuudessa jaksan kuitenkin harvoin vaivautua, paitsi joskus jouluna. Minulle lahjoitetuilla kynttilöillä on siis vaara päätyä kierrätykseen. Epäilen, että muillakin saattaa olla samoja kokemuksia.
Kukkaset ilahduttavat. Vie leikkokukkia, sillä ne eivät välttämättä vaadi sen kummempaa hoitoa. En suosittele ruukkukukkia tuliaisiksi. Niistä ei nimittäin pääse eroon, vaan sen sijaan niitä täytyy kastella ja yrittää pitää hengissä. Jos on pakko viedä jotain juurineen, harkitse ruukkuyrttiä mutta sitäkin vain, jos tiedät saajan kotikokiksi.
Vastusta siis ”hauskojen” koriste-esineiden kutsua, ja vie sellaista mistä pääsee helposti eroon. Parhaimmillaan jo saman illan aikana.
Arkijärki 