Tavaroiden karsiminen

Blogiini tullaan usein googlen kautta. Tavaroiden karsiminen on yksi suosituimmista hakusanoista. Olen mietiskellyt tätä aihetta ja mitä siitä haluaisin sanoa. Karsiminen viittaa siihen, että jotakin on liikaa. Koska hakusanana on aina tavarat (tai joskus roina), veikkaan että kyse on jonkinlaisesta yleisfiiliksestä, ei jostain tietystä tavararyhmästä. Ilmeisesti monia vaivaa tunne, että kaikkea on liikaa.

Kokemukseni mukaan tavaroiden karsiminen sillä perusteella, onko jokin esine tarpeellinen, voi olla vaikeaa. Tarpeellisuus on hyvin rationaalinen lähtökohta, ja usein tuntuisi luontevalta lähteä siitä liikkeelle. Mutta tarpeellisuus ei aina anna selkeitä vastauksia. Ensinnäkin voi olla vaikeaa päättää, onko jokin tarpeellinen vai ei. Mistä tietää, kuinka monta paitaa, kulhoa tai vanhaa postikorttia ihminen tarvitsee? Toiseksi tarpeettomistakin esineistä voi olla iloa – esimerkiksi monet koriste-esineet eivät ole elämisen kannalta tarpeellisia, mutta ne ilahduttavat mieltä. Toisaalta voi olla vaikea luopua jostain esineestä, koska periaatteessa sitä saattaisi tarvita vielä, mutta samaan aikaan härveli vie tilaa ja harmittaa.

Siksi toinen, mielestäni yhtä hyvä lähestymistapa on kysyä itseltään, pidänkö tästä esineestä? Jos tavaroita pitää karsia, se kertoo siitä ettei niistä ainakaan ole puutetta. Silloin on ihan relevanttia miettiä, tuottaako joku esine iloa ja mielihyvää, vai ei. Autoin viikonloppuna ystävääni organisoimaan lastenhuonetta uuteen järjestykseen. Vaatekaappeja täyttäessä oli luontevaa samalla karsia niiden sisältöä. Ystäväni jäi pyörittelemään erästä paitaa kädessään – pitäisikö se säästää vai laittaa pois? Periaatteessa ihan sopiva ja ehjä, ehkä se pitäisi säästää… mutta hetken mietittyään ystäväni totesi, ettei ollut koskaan pitänyt paidasta ja nakkasi sen saman tien kierrätyspussiin. Minusta se oli juuri oikea valinta. Lapsilla oli vaatteita yllin kyllin, joten olisi ollut turhaa säästää paitaa, josta ei pidä ja jota ei tarvita. Ystäväni karsi vaatteita myös sillä perusteella, olivatko ne tarkoituksenmukaisia: liian pienet ja resuiset pantiin pois.

Kaappeja järjestäessämme pohdin, että samoja periaatteita voi noudattaa minkä tahansa tavaroiden karsimisessa. Oikeastaan koko homman voi kiteyttää kahteen kysymykseen:

  1. Pidänkö tästä?
  2. Toimiiko se?

Jos vastaus kumpaan tahansa kysymykseen on ei, on kyseessä todennäköisesti esine, josta voi luopua hyvällä omallatunnolla. Tietysti on yksittäistapauksia, jolloin ei-vastaus ei vielä suoraan johda roskakoriin. En esimerkiksi liiemmin pidä sadetakistani, mutta se toimii ja on ainoa kappale, joten en aio luopua siitä vielä hetkeen. Sen sijaan kenkäprojekti nosti esiin kenkiä jotka periaatteessa toimivat mutta joista en pitänyt, sekä kenkiä joista kyllä pidän mutta jotka eivät enää toimi. Tässä tapauksessa molemmat saavat mennä, sillä kenkiä minulla riittää.

Tämä on niin hyvä aihe, että taidanpa kirjoittaa siitä vielä lisääkin. Mutta tässä muutama ajatus näin alkuun sille joukolle, joka on halunnut lukea nimenomaan tavaroiden karsimisesta.

 

Mainokset

Mutta se maksoi ihan hirveästi!

Hei! Blogi on muuttanut osoitteeseen arkijarki.net. Alla oleva postaus löytyy sieltä, samoin kuin muutenkin aiemmat tekstit. Tämä blogi ei enää päivity. Arkijarki.net sen sijaan päivittyy monta kertaa viikossa. Tule sinne!

********

Virheostos. Mikä voisi olla vielä pahempaa? Kallis virheostos.

Virheostoksista on vaikea luopua, etenkin jos niistä on tullut maksaneeksi paljon. Ajatuskulku menee jotenkin niin, että koska maksoin tuosta niin paljon, en voi heittää sitä pois. Miksi? Koska silloin rahani menevät kankkulan kaivoon. Olen tullut tuhlanneeksi johonkin, mitä en oikeastaan tarvitse tai halua, ja siitä on hieman huono omatunto. Mutta jos luovun tavarasta, luovun samalla rahoistani. Pitämällä kiinni ostoksesta minulla on sentään jotain, vaikka en pidäkään siitä.

Uskoisin, että moni tunnistaa em. logiikan. Tavallaan ajatus on järkevä, mutta samalla se tuottaa harmia. Virheostos muistuttaa ikävistä asioista: en osannut valita oikein. Annoin kenties jonkun muun vaikuttaa ostopäätökseeni ja tulin ostaneeksi jotain, mitä en oikeastaan olisi halunnut. Ostin jotain, minkä toivoin tekevän minut onnelliseksi/hoikaksi/suosituksi/paremmaksi ihmiseksi/joksikin, mitä en oikeastaan ole. Ostin tyydyttääkseni jotain muuta tarvetta. Ostin harkitsemattomasti. Ostin vain ostaakseni jotain. Ja niin edelleen, listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Ydin on joka tapauksessa siinä, että niin kauan kun virheostos löytyy kaapista, se tuo aina mieleen jotain negatiivista ja tekee jopa syyllisen olon.

Minusta meidän pitäisi keskittyä sellaisiin asioihin, jotka parantavat oloa, eivät huononna sitä. Siksi virheostoksista luopumista kannattaa vakavasti harkita. Etenkin niistä kalliista luopumista. Kun tavaraa ei enää ole, se ei enää muistuta epäonnistuneesta rahankäytöstä. On tietysti totta, että sinne ne rahat sitten menivät, mutta toisaalta niinhän ne olivat menneet jo silloin, kun virheostos vielä kummitteli käyttämättömänä kaapissa. Mikään ei siis ole muuttunut paitsi se, että itsellä on todennäköisesti jälkeenpäin paljon kevyempi mieli. Jos ostos on ollut hyvin kallis ja lähes käyttämätön, sen voi todennäköisesti myydä eteenpäin. Epäilemättä jossain on ihminen, joka haluaisi omistaa juuri sellaisen esineen tai tavaran. Toisen virheostos on toisen löytö.


Huh! Ensimmäinen vaihe takana

Reilun tunnin tiivistahtisen lajittelun tulos on tässä:

Ensimmäinen kierros, neljä pinoa.

Ensimmäisen lajittelukierroksen lopputuloksena on neljä varsinaista pinoa:

  1. omat paperit + lapseen liittyvät paperit
  2. miehen paperit
  3. auto
  4. sekalaista, lähinnä postikortteja ja muovitaskuja

Kuvassa näkyvä viiden ”pino” ei itse asiassa ole pino, vaan siinä pari paksua kirjekuorta, jotka kuuluisivat omien papereideni joukkoon, mutta eivät pysy pinon päällä. Roskapaperia kertyi suoralta kädeltä aikamoinen kasa, mutta heitin ne kierrätyskassiin sitä mukaa kuin niitä ilmaantui. Aikaa meni reilu tunti. Näiden lisäksi jätin koskematta muutaman kansion, joiden sisältö oli selkeästi merkitty ja oma kokonaisuutensa, kuten esim. taannoiseen muuttoon liittyvä kansio.

Tältä erää nuo pinot siirretään työhuoneeseen odottamaan. Seuraava askel on käydä omat ja autoon liittyvät paperit läpi tarkemmin, mutta siihen rupean vasta huomenna. Jossain vaiheessa täytyy myös tehdä postikortteihin liittyviä päätöksiä – annanko periksi tunteelliselle sielulleni, ja säästän toissavuotiset joulukortit jonnekin, vai pystyisinkö heittämään ne pois? Dilemma.


Kuka pelkää valkeita seiniä?

Välillä ihmisillä on harhaluulo siitä, että jos kodista raivaa ylimääräistä tavaraa, siitä tulee steriili ja kolkko. Vaikka sisustuslehtien sivuilta näin voisi joskus päätellä, todellisuus on totta kai toinen.

Ensinnäkin meillä kaikilla on omat mieltymyksemme, jotka eivät ole vertailukelpoisia keskenään. Tavaroiden karsiminen ja organisointi tarkoittaa ihmisille eri asioita. Joku vetää kerralla koko vaatekaappinsa tyhjäksi jättäen sinne tyytyväisenä kolmet housut ja kaksi paitaa. Toinen karsii liian suureksi paisunutta kermanekkakokoelmaansa hitaasti ja harkiten. Jokainen toimii omista lähtökohdistaan käsin, eikä omaa projektia ole syytä verrata naapurin vastaavaan.

Samaan tapaan jokainen toteuttaa kodissaan omia makumieltymyksiään. Kodin ei tarvitse olla minimalistinen ollakseen siisti. Eikä seinien ei tarvitse olla valkoiset eikä yleisvärityksen harmaankalpea, vaikka koti olisikin minimalistinen. Viihtyisyys syntyy siitä, että ympäröivät esineet ovat omasta mielestä kauniita, tarpeellisia ja hyvää mieltä tuottavia.

Seuraavassa hyviä syitä harkita tavarasta luopumista, olipa tyyli mikä tahansa.

  • se on ruma
  • se on rikki
  • se on tarpeeton
  • säilytät sitä vain velvollisuudesta
  • säilytät sitä vain vanhasta tottumuksesta
  • kodista löytyy tavaralle kaksoiskappaleita
  • sitä ei ole käytetty vuosikausiin

Tie turmioon – ehkä!

Kaappien raivaaminen ja tavaroiden karsiminen vaatii päätöksentekoa. Jos tavoitteena on tyhjentää kaappeja ja tehdä lisää tilaa, jostain on luovuttava. Ensimmäinen päätös on siis kyllä vai ei – onko tämän tavaran paikka kodissani vai ei. Tämä on itse asiassa kriittinen vaihe, ja homma menee alusta saakka pieleen jos vastausvaihtoehdoksi hyväksytään ehkä. Esimerkiksi vaatekaappia karsiessa tulee yleensä vastaan vaatteita, joista ei heti osaa sanoa, pitäisikö ne säästää. Niinpä syntyy  pino ehkä-vaatteista. Kyseiselle läjälle voisi myös antaa nimen ”en tiedä”. Sinänsä ymmärrettävää, että välillä on vaikea päättää. Ongelma on kuitenkin siinä, että jos tavaralle ei sano tiukasti EI, siitä tulee automaattisesti kyllä. Ehkä-vaatteet eivät nimittäin poistu minnekään. Pahimmillaan ne tungetaan vain raivauksen lopuksi takaisin kaappiin.

Ensimmäiseksi on siis päätettävä joko kyllä tai ei. Jos vastaus on kyllä, seuraava päätös koskee säilytyspaikkaa. Onko esineen paikka siellä mistä se löytyi? Jos on, asia on sillä selvä. Jos ei, on päätettävä missä sitä haluaa säilyttää.

Jos taas ensimmäinen vastaus on ei, seuraa uusia jatkokysymyksiä. Jos et halua tavaraa kotiisi, on päätettävä minne se viedään. Kierrätykseen? Roskiin? Lahjoitetaan pois? Kun oikea loppusijoituspaikka on selvillä, on vielä päätettävä miten ja milloin. Nämä viimeiset vaiheet ovat kriittisiä. Jos ei ajoissa päätä miten karsituista tavaroista hankkiutuu eroon, lopputuloksena on vain laatikoita ja nyssyköitä täynnä poisheitettäviä tavaroita pitkin seinänvierustoja. Kaapit ovat ehkä tyhjemmät mutta tavarakuorma ei ole keventynyt.

Raivaaminen on siis mitä suurimmassa määrin päätöksentekoa. Siksi se on myös usein rankkaa. Samasta syystä se jää myös helposti kesken. Voi olla vaikea tehdä päätöksiä ja lopulta mikään ei muutu. Siksi kannattaa asennoitua jo etukäteen edessä olevaan koitokseen. Tiedosta etukäteen: ”Joudun päättämään, mistä tavaroista haluan luopua. Minun pitää myös päättää, mihin toimitan ne tavarat, joita en halua enää kotiini.” Henkinen valmistautuminen keventää urakkaa.